Join edellispäivänä viimeisen kuppini pahaa, väljähtänyttä kahvia. Pidän kahvista.

Kahviton kertoo kasvottoman kirjoittajan sanoin elämäremontista, sen vaikeuksista ja voitoista. Et tule löytämään liikuntavinkkejä tai proteiinijauheita, et kuvia laihdutuksesta etkä fitness-intoa. Löydät samaistuttavaa tarinaa hyvin syömisen vaikeudesta, liikkumisessa epäonnistumisesta, sekä molemmissa onnistumisesta. Tervetuloa.

Jaarittelut sikseen. Vuoden 2015 alussa ryhdyin puolisoni kanssa jonkinasteiseen remonttiin - ennen niin yksipuolinen ja punaista lihaa suosinut ruokavalio vaihtui kasvisten, hedelmien ja muun-kuin-punaisen-lihan-käyttöön. Ensimmäiset viikot ovat olleet mielenkiintoisia ja innostavia, vaikka ongelmiakin on ollut.

Ruokavalion muutos on varmasti aina shokki keholle, jos sen tekee yhdessä yössä, kuten meidän kohdallamme. Vatsa on kokenut infernaalista kipua ja kaikki vatsaan liittyvä onkin ollut aika huonolla tolalla. Nyt kun vihdoin tajusin hakea maitohappobakteereja, on olo ollut hieman parempi.

Paremmin syöminen ei ole ollut vaikeaa, sillä suosin jo aiemmin kevyttä kamaa kuten soijaa, papuja ja kasviksia. Niiden sijaan ja ohella tuli kuitenkin mussutettua suhteettomasti lihaa, pastaa, perunaa, rasvaa ja kaikkea muuta sontaa mikä usein kuuluu tavalliseen suomalaistyyppiseen kotiruokaan. Tämän huonon ruokahistoriani vuoksi vaikeaa onkin lähinnä uusien, hyvien ruokien keksiminen.

Todennäköisesti blogi tulee täyttymään ruokaohjeista sekä kaikenlaisen pohdinnasta, valituksesta ja iloitsemisesta.

 

Alkoi jo ärsyttää tämä kirjoittaminen, joten palaan toiste toisella postauksella. o/

- Kahviton